Alkutaival
Kiipeily on kuulunut läpi historian ihmisen elämään. Se on ollut osa jokapäiväistä selviytymistä. On löydetty muinaisia kallioasutuksia, joissa eläminen on vaatinut kiipeilytekniikan hyvää hallintaa. Vuorten asukkaat pitivät vuorten huippuja jumalten asuinsijoina, pyhinä paikkoina, jonne ihmisillä ei ollut mitään asiaa.
Länsimainen kiinnostus vuoria kohtaan oli aluksi tieteellistä, sillä esimerkiksi Iso-Britannia halusi 1600-luvulla mitata ja kartoittaa Intiassa koko valtaamansa maa-alueen. Vuonna 1852 laskettiin Mount Everestin korkeus, ja se todettiin maailman korkeimmaksi vuoreksi. Näiden mittausten myötä eri huiput alkoivat erottua yksilöinä.
1800-luvun puolivälissä vuoret kiinnostivat lähinnä maantieteilijöitä, geologeja, sääntutkijoita, etnologeja, kasvitieteilijöitä sekä tähtitieteilijöitä, ja heidän yhteinen mielenkiinnon kohteensa oli luonto. Vuonna 1760 luvattiin huikea palkinto ensimmäiselle Mont Blancin huipulle nousevalle ihmiselle, niin vasta vuonna 1786 siinä onnistuttiin. Myös Euroopassa alettiin 1800-luvun puolivälissä pitää kiipeilyä luonnossa tapahtuvana urheiluna. Alkeellisesta tekniikasta ja puutteellisista välineistä huolimatta vuoristokiipeilyn kultaiseksi ajaksi mainitaan vuodet 1854–1865.
Suomalaiset uranuurtajat
Suomessa kiipeilyharrastus alkoi muutamien aktiivien toimesta 1950-luvun puolivälissä. Tunnetuin näistä pioneereista on Matti A. Jokinen, joka vieraili kesälomillaan ahkerasti Alpeilla. Järjestäytynyt kiipeilytoiminta alkoi 26.10.1962, kun pidettiin Suomen Alppikerhon perustamiskokous.
Kiipeily oli alussa hyvin Helsinki-keskeistä ja toiminta vilkasta. Euroopan eri kiipeilyjärjestöihin otettiin yhteyttä, Suomesta etsittiin kallioita, ja uusia nousureittejä avattiin ahkerasti. Silloiset Etelä-Suomen tärkeimmät kiipeilyseinämät oli löydetty ja pääosa seinämien reiteistä avattu jo ennen kerhojen perustamista. Alkuaikoina nousut suoritettiin ns. teknisenä kiipeilynä, jossa apuna käytettiin jalkalenkkejä, köysitikkaita ja muita välineitä jotka mahdollistivat ylöspäin menon.
70-luvulle tultaessa kiipeilytyyli vaihtui vapaakiipeilyksi, jossa käytetään käsille ja jaloille vain luonnon muovaamia otteita. Harrastajien lukumäärä nousi tasaisesti aina 1980-luvun loppupuolelle asti, jolloin seinäkiipeilyn myötä yleistynyt kilpailutoiminta houkutteli mukaan runsaasti uutta väkeä. Kiipeilyn lähtökohtana ollut halu mitellä voimia luonnon kanssa oli muuttunut määrätietoiseksi harjoitteluksi, jonka tavoitteena oli kiivetä paremmin kuin muut.
1993 Veikka Gustafsson (Wikipedia) nousi ensimmäisenä suomalaisena Mount Everestille vakioreittiä pitkin, ja puoli vuotta myöhemmin hän nousi Dhaulagirin (8167 m) huipulle ilman lisähappea.
Kiipeily- ja jääseinillä on ratkottu Suomen mestaruuksia useassa eri kiipeilyn lajissa ja kiipeily on tullut voimalla kaiken kansan tietoisuuteen. 2000-luvulle tultaessa boulderointi eli kiipeily matalalla siirtolohkareilla että sisäseinillä on kasvanut räjähdysmäisesti.
Urheilullisempaan nykyaikaan
Urheilukiipeilyssä, boulderoinnissa sekä kilpakiipeilyssä suomalaiset ovat kunnostautuneet erityisesti 2000-luvulla. Nalle Hukkataival menestyi 2000-luvun alkupuolella sekä kilpailuareenoilla että ulkoboulderoinnissa. Hän toisti ja ensinousi maailman vaikeimpia reittejä, ja Nallen vuonna 2016 ensinousema Suomen Lappnorissa sijaitseva Burden of Dreams oli maailman ensimmäinen 9A-vaikeusasteen saanut boulder, ja sitä pidetään edelleen yhtenä maailman vaikeimpana.
Nalle on ansaitusti lajin legenda! Sittemmin suomalaisista mm. Andy Gullsten ja naisista Anna Laitinen ovat kuuluneet maailman ehdottomaan kärkeen ulkokiipeilyssä.
Sisäkiipeilyn historiaa
Seinäkiipeilyn juuret voidaan sijoittaa 1960-luvun lopulle, jolloin nykyisen seinäkiipeilyn tapainen toiminta alkoi Englannissa, Saksassa ja Amerikassa. Seiniä rakennettiin lähinnä omiin tarpeisiin kiinnittämällä keino-otteita tiili- ja sementtiseiniin. Kiipeilyseinä tarjosi harjoittelupaikan kalliokiipeilijöille ja oli tervetullut vaihtoehto huonolla säällä.
Vuosia myöhemmin ”kotiseinät” kehittyivät niin muodoiltaan kuin laadultaan, ja 1980-luvun alussa seinäkiipeilystä oli kehittynyt ns. urheilukiipeilymuoto. Seiniä ja otteita alettiin tuottaa teollisesti mm. lujitemuovista, jonka käyttö mahdollisti kallion muotojen jäljittelemisen. Vuoden 1980 alku oli käännekohta ja alku nykyaikaiselle seinäkiipeilylle ja seinäkiipeilyhallitoiminnalle. Siitä asti seinäkiipeilyhallit ovat keränneet enemmän ja enemmän ihmisiä tutustumaan kiipeilyn jännittävään maailmaan. Nykypäivänä kaupalliset kiipeilykeskukset ovat suurelta osin syrjäyttäneet kiipeilyseurojen omat seinät (ns. cavet) sekä seuran jäsenten harrastuspaikkoina että etenkin kilpailupaikkoina.
Seinäkiipeilyn kehitys alkoi Suomessa 1990-luvun alussa. Jos seinäkiipeilyn historia on lyhyt maailmalla, on se Suomessa sitäkin lyhyempi. Historian lyhyydestä huolimatta seinäkiipeilytaito on kehittynyt maassamme räjähdysmäisesti, ja seinäkiipeilijät ovat kuromassa kiinni taitoeroaan maailman huippuihin.
Suomen ensimmäinen seinäkiipeilytila avattiin Kauniaisiin 1980-luvun lopussa. Innostus seinäkiipeilyyn levisi suuriin kaupunkeihimme, ja vuonna 1991 mm. Turussa ja Rovaniemellä oli jo seinäkiipeilytila. Sittemmin kiipeilyseiniä on rakennettu paljon. Nykyään kiipeilyseinä on osa koulujen jumppasalia tai päiväkodin leikkihuonetta ja todellisia kiipeilyhalleja on nykyisin jokaisessa suuremmassa kaupungissa, Helsingissä jopa kymmenkunta.
Boulderointiboomin myötä rakennettiin boulder-kiipeilyä tarjoavia kiipeilykeskuksia, joissa on matalampia eri profiilisia seiniä. Alkuaan niissä harjoiteltiin ulkoboulderointia ja kalliokiipeilyä varten. Nykyisin suurin osa harrastajista harrastaa vain sisäseinilllä, joko boulderointia tai köysikiipeilyä tai molempia. Nykyisissä köysihalleissa on enenevässä määrin myös itsevarmistavia laitteita, jolloin sekä lajin kokeilu että harjoittelu onnistuu yksin ilman varmistavaa kumppania.
Sisähallit ovat myös kilpakiipeilijöiden estraadeja sekä harjoittelun että kilpailun merkeissä.
Linkkejä
Suomikiipeily historia 1950–2010: http://www.kiipeilykoulu.fi/pico/kiipee/alku
Rock Climbing history: https://en.wikipedia.org/wiki/History_of_rock_climbing