Kun kiipeilykohteena on vuori, puhutaan alppi- tai vuorikiipeilystä. Näissä kiipeilyn osa-alueissa yhdistyy useat eri lajit ja kiipeilytekniikat.
Alppi- ja vuorikiipeily kulkevat termeinä käsi kädessä ja usein niillä viitataankin samaan asiaan. Kuitenkin hiuksia halkoessa vuorikiipeily toimii kattoterminä kaikelle vuorten huippuja tavoitelevalle kiipeilylle. Alppikiipeily puolestaan on tarkempi termi vuorikiipeilylle silloin kun reitin vaikein osuus, eli kruxi, muodostuu teknisestä kiipeilystä eli siinä käytetään apuvälineitä.
Tavoitteena huiput
Alppi- ja vuorikiipeilyssä tavoite on vuoren huippu. Suomessa vuorien puutteen vuoksi vuori- ja alppikiipeilyä ei ole mahdollista harrastaa. Lähimmät vuoret löytyvät Ruotsista ja Norjasta. Suomi tarjoaa kuitenkin monipuolisen luontonsa ja muiden kiipeilymahdollisuuksien ansiosta hyvät puitteet vuorikiipeilyssä vaadittavien tekniikoiden (esim. jääkiipeily, kalliokiipeily ja talviretkeily) opetteluun.
Alppi- ja vuorikiipeilyssä tulee eteen monia sellaisia asioita, joihin ei Suomessa kiipeillessä lainkaan törmää: Huomioon on otettava oman osaamisen tason lisäksi kaikki kiipeilijästä riippumattomat vaaratekijät, kuten lumi-, jää- ja kivivyöryt, railot jne. Sää on myös yksi tekijä, joka vaikuttaa merkittävästi turvallisuuteen ja huipulle pääsyyn.
Muulla maailmassa vuorikiipeilyä voi harrastaa missä vain vuoria löytyy. Muun muassa Alpit euroopassa, Himalaja Aasiassa ja Etelä-Amerikan Andit ovat tunnettuja korkeista vuoristaan.
Välineet
Välineet vuori- ja alppikiipeilyssä vaihtelee kohteena olevan vuoren mukaan. Lähtökohtaisesti varusteet ovat kuitenkin sekoitus kallio- ja jääkiipeilyvarusteita. Joskus vaaditaan myös perinteisiä retkeilyvarusteita kuten telttaa, makuupussia ja retkikeitintä. Varusteisiin ja ympäristön niille asettamiin vaatimuksiin on hyvä tutustua etukäteen, koska ne toimivat hyvän suunnittelun sekä teknisen osaamisen kanssa turvallisuuden kivijalkana.
Aloittaminen
Alppi- ja jääkiipeilykursseja järjestävät kaupalliset toimijat, koulutettujen vuorioppaiden toimiessa kouluttajina. Suomen Alppikerho välittää näitä kursseja jäsenilleen. Näitä lajeja ei ole suositeltavaa aloittaa ilman asiantuntevaa opetusta.