On todettu, että kiipeily on 1/3 tekniikkaa, 1/3 fyysistä suorituskykyä ja 1/3 henkistä vahvuutta. Tästä määritelmästä mielestäni kuitenkin puuttuu jotain. Kiipeilyssä on aspekti, jonka jokainen tuntee klassikkoja kiivetessään, mutta sitä harvemmin ajattelee aktiivisesti. Kiipeily on edellisten lisäksi TAIDETTA.
Jokainen reitti on taideteos. Nämä teokset on luonut yhdessä luonto ja ensinousija. Hän on säveltäjä, joka kirjoittaa nuotit luonnon ehdoilla keskelle ikuista kalliota. Me muut kiipeilijät voimme soittaa nuo samat nuotit omilla kehoillamme ja nauttia näistä kiveen kaiverretuista taideteoksista. Olemme kiipeilytanssijoita, joiden sulavat ristiaskeleet, hanskan lailla istuvat placementit ja jalkoja tutisuttavat rannarit tyydyttävät taiteilijamieltämme.
Repoveden Olhavanvuori on yksi Suomen kauneimmista kiipeilytaiteen näyttämöistä. Siellä kiipeäminen on kuin soittaisi sinfoniaa Sidneyn oopperatalossa. Olhavanvuori on mulle maailman tärkeimpiä paikkoja. Sen tunnelmassa on kotoista rauhaa, seikkailua, mahdollisuuksia ja jännitystä. Telttapaikalla ihmisten puheesta kuulee arvostuksen tuota jylhää maisemaa kohtaan. Siellä laulurastaan toistosoiton keskellä kiipeilijän mieli on tyyni. Se paikka on minulle rakas.
Kun Facebookissa järjestetyssä kyselyssä etsimme leffan kohteeksi Suomen kauneinta kiipeilyreittiä ja Juho Knuuttila ehdotti Olhavan Cro Magnonia, ei minun tarvinnut asiaa miettiä. Cro Magnon on Teemu Tapanisen 2004 ensinousema reitti Olhavan oranssilla graniittiseinällä. Se on harvoin kiivetty mielenhallinnan haaste.
Kivinen Tanssi on paradoksi. Vastakkain asettelu. Kontrasti. Siinä kiteytyy oma elämänfilosofiani. Elämä tuntuu kaikkein väkevimmältä kontrastien ääripäissä. Itse pidän myös kiipeilyssä nimenomaan ajatuksesta, että jostain epämukavasta ja mahdottoman tuntuisesta voi tehdä mahdollista ja jopa äärettömän nautinnollista. Tällä lyhytelokuvalla haluan kirkastaa ihmisille oman näkemykseni kiipeilyn sielusta ja olemuksesta. Taiteena, jossa luonto kohtaa ihmismielen ja kätemme sitovat ne yhteen teokseksi, jota voi verrata tanssiin.
Kivinen Tanssi on tehty intohimolla, huolella ja rakkaudella teille, jotta muistatte, kuinka mahtava laji tämä on. Nauttikaa elokuvasta.
Kiipeilijä: Sami Koponen
Video: Johannes Palander